I’m the bomb and I’m about to blow up

Otsikko kuvaa kaiken. Must vaan tuntuu että oon viimeisillään oleva aikapommi joka posahtaa lopullisesti hetkenä minä hyvänsä. Ja niin on ollu jo niiiiiiiiiiin lähellä tapahtuu.

Keskiviikko aamuna pääsin sentään menemään kymppiin nii sain nukkuu vähän pitempää. Koulupäivä oli ihan norm suunnilleen ja kässän tunnillaki kerkes tulee jo vähä pirteempi olo. Koulun jälkee hiihtelin tallille bussil ja meninpä Kaitsulla nyt sit ekaa kertaa ilman satulaaki. Olo oli paljon pirteempi ja melkein jo unohin kaiken paskan mikä mun niskas on roikkunu. Mutta kaikki muuttui kun äiti kerkesi hakemaan mua tallilta.

Äiti hurautti autolla pihaan ja kävin sammuttamassa kentän valon ja hyppäsin autoon. Alkumatka meni ihan mukavasti jutellessa. Matkaa oli noin 20min ja kun oltiin suunnilleen puolessa välissä matkaa niin äiti päätti töksäyttää täyteen hiljaisuuten kaikki huonot uutiset...
Ensimmäisenä mulle kerrottiin autossa, että mun tietokone on takavarikoitu koska en ollu siivonnu kunnolla mun siskopuolia varten. (Mulla on siis kaksi siskopuolta joiden kanssa minulla on yhteinen huone.) Asia kerrottiin jo autossa etten aiheuta kotona sen takia armotonta kohtausta asiasta ja vielä sisko-& velipuolieni nähden. Olen kuulemma niin itsekeskeinen etten ollut "viitsiny vaivautua edes siivoamaan". Samoin myös suoraan sen jälkeen mulle kerrottiin, että meijän koirat on mummilla hoidossa ja tulee olemaan siellä pitkään että äiti kerkeää päättämään tuleeko koirat ollenkaan enään meille kotiin. Koirien hoito on kuulemma ollut niin heikolla kannalla että äiti olisi hetkenä minä hyvänsä luopumassa niistä eli melkein pitäisi henkisesti valmistautua että mulla ei ole enään kohta mahdollisesti yhtäkään koiraa...

Kaikki tää mistä äiti valittaa johtuu siitä, että oon ollu henkisesti vaan niin poikki ettei mulla oo ollu vaan voimia tehdä yhtään mitään! Sekin, että oon jonain iltoina päättäny, että oon kiltti äitille ja hoidan eläinten hoidon ajoissa ennen kun lähen kouluun niin saan kouluun tekstiviestin, että miks huone on siivoomatta. Ja saatan aamullakin yllättää itseni, että oon unohtunu ajattelemaan kaikkia huolia ja meinaan myöhästyä. Petän tekemäni lupauksen itselleni + tulee sellainenn olo että en riitä edes meijän äitille koska en oo täydellinen tytär. Lenkille en jaksa lähtä, eläinten hoito ei oo ensimmäinen huolenaihe kun kerkeän rauhottumaan kotiin, huoneen siivouskin tuntuu että se on vaan yli maltasen rankkaa ja edes roskien vienti ei muistu enään viiden minuutin päästä mieleen kun rupeaa miettimään, että mitä mun pitikää tehä. Ja se, että oon kaikesta vaan niin poikki on päällimmäisin syy miks mulla on niin paljon riitaa porukoitten kaa ja se taas on päällimäisin syy mun pahaan oloon. 

Mul on vaa ihan sellain olo et onks täs enää mitää järkee. Mua rankastaan siitä, että mulla on paha olo. Ja koska mul on paha olo niin multa viedään kaikki mikä mun oloo parantais eli suomeks yhteydet kavereihin netissä +  tää blogi. 

Torstai meni lagiessa kotona. Aamulla sain sellaisia uutisia, jotka saivat minut tuntemaan itseni täydeksi idiootiksi.Tiistaina mua oli etitty, mun kans oli haluttu jutella ja mua haluttiin halata. Kaikkea sitä mitä mäkin oisin halunnu. Mutta olin ääliö ja juoksin pois paikalta ja aiheutin toiselle pahan mielen. Ja niinkun kuva jo kertoo niin se kaikki mitä pakenin eli se, että kuvittelin kys henkilön olevan täysin välinpitämätön puhuakseen mulle oli mun päässä. Mun kanssa olisi haluttu oikeasti olla ja kaikki mitä pakenin oli pelkästään mun päässä.

Lopulta kun pääsin kotiin asti niin olo oli jo valmiiksi kaiken mahdollisen takia kun milläkin ääliöllä. Äiti oli keittiössä ja menin samaan aikaan ottamaan juomista. Kysyin vaan, että meinasko se viellä kauankin viihtyy mun koneen kans ja vastaukseks sain että kuulemma siihen asti ennen kun osaan käyttäytyy.... Siitä se räjähdys sit lähti. Kommenttina heitin vaan että en ymmärrä sen logiikkaa rankasta mua siitä että mulla on paha olo ja vielä viemällä multa kaikki mikä helpottais mun oloo. Mutta oon kuulemma pilannu kaikkien muun päivät sillä, että puran omaa paskaa fiilistäni muihin. Sen jälkeen en enään hallinnu itteäni.... Rupesin huutamaan äitille  et "Jos on vitun hyväkskäytetty olo niin pitäiskö olla jotenki  tosi voittaja fiilis?!" Huusin ja rupesin itkemään ja äiti jäi hiljaa itekseen yläkertaan kun juoksin alas. Mul ei vaan ollut mitään mihin paeta, koska siskopuolet oli mun huoneessa joten jäin alas kattomaan telkkaria. Makasin sohvalla pienessä kippurassa just sen näkösenä, että en haluu olla kontaktissa kehenkää. Äiti tuli varovasti ja istu mun taakse sohvalle ja oli ihan hiljaa. Hetken päästä se kysy varovasti, että haluunko kertoo että mitä on tapahtunu. Kerroin sille mitä tapahtu, mutta jätin sen kopeloimisen kertomatta.... Äiti siis tietää, että mut yritettii nuolla hengiltä. Äitin vastaus oli seuraavana vaan, että oli luullut mun näkevän jotan norm kaverii esim koulusta eikä ois arvannu mitään sellasta tapahtuvan. Mutta seuraava kommentti ei sitten hirveesti enää auttanu... Seuraavana jouduin taas tajuamaan, että mua ei ymmärretä. Puheenaihe siirtyi suoraan äitin suusta siihen, että "Ei sulta oo ihan hirveesti täällä kotona vaadittu kuitenkaan tekemään. Kukaan ei voi olla niin väsyny minkään takia ettei jaksaisi esim yhtiä pyykkejä laittaa...." Keskustelu loppu siihen, että olin ihan hiljaa ja äiti ilmotti, että koneen saan kuhan saan eläimet hoidettua. Sen verran sen ymmärs et jotain pitää tehä, koska mä itkin.

Illalla kuitenkin yritin kaverin kans viel puhua puhelimessa ja selittään koneelta keskustelua niin mulle tultiin taas huutamaan huoneen ovelle. Ekana multa yritettiin viedä tietokone koska en totellu, mutta mun reaktiota pelästyttiin ja äiti peräänty hetkeks. Lopulta ku tarpeeks sanoin asioita suoraan, että mikä fiilis mulla tost paskast tulee niin mulle huudettiin rappusista että oon kiittämätön ja että netin käytöstä on turha haaveilla ennen kun mun käytös on sellasta että mut viittii johonki päästää... Tilannetta ei helpota myöskään se, että kuulen kuinka kauheeks mut haukutaan rappusten yläpäässä äitin suusta isäpuolelle.... Taas multa vietiin kaikki yhteydet sinne mihin karkaan pois täst paskast maailmast.

 Onneks mul oli yks kuka mut pelasti ja jutteli mun kaa kunnes sen sormet jääty pihalla niin pahasti ettei pystyny enään puhumaan. Se pieninkin hetki on mulle mittaamattoman tärkeä. Kun sain puhelun loppumaan niin kaikki mun tunteet purkaantu niin täysin, että löysin ripsivärini poskiltani ja päätin että nyt loppu tää itkeminen, koska oon liian väsyny tähän jo. Mutta onneksi mulla on tärkeitä ihmisiä lähellä jotka oikeasti välittävät. Kiitos ♥

Where is the sun when I need it?

Ei täst tuu vaan enään mitään. Kaikki asiat ollu ihan sekasin. Viime yö meni siinä, että itkin, tärisin ja sain kaks hyperventilaatio kohtausta. Itkusta ei vaan tullut loppua vaikka lopulta en jossain vaiheessa muistanu päällimmäistä syytä miksi itkin. Oli vaan niin paha ja voimaton olo ettei jaksanu ku itkee.

Nukkumatta paljon mitään havahduin herätyskelloon klo.6.15. Tajusin vaan, että on pakko nousta ylös että saa aikaseks keretä bussiin ajoissa ja bussilla kouluun. No tajusinpa siinä vaan, että itkiessä illalla on saanu silmät muurattuu aamuun mennessä umpeen niin hyvin ettei varmasti voinut olla millään tavoin voittaja olo. Silmät turvoksissa selvisin lopulta bussiin asti. Bussi oli sen verran myöhässä kouvolassa, että myöhäistyin köykäsesti koulusta. Päivä meni purkaen oloa kavereille ja yrittäen olla hermostumatta etten tekis mitään tyhmää...

Mutta edellistä päivää en vaan saa pois päästäni. Kielen tunkeminen kurkkuun ei ehkä ole toiselta paras tapa yrittää lohduttaa. Olin koko ajan loukussa enkä vaan päässyt pois. En edes tiedä miksi en tajunnut repiä itseäni irti,mutta ehkä mä vaan mietin kaikkea liikaa ja annoin asioiden tapahtua. Siinä vaiheessa kun tunsin huulet mun kaulalla tajusin mitä on tapahtumassa. Kaulan jälki muistuttaa vieläkin vaikkei se iso ookkaan, mutta tarpeeksi iso muistettavaksi. Se vaan rikkoo niin pahasti...
("Näpit irti, en haluu että kosket...")

Lopulta kun olisin päässyt koulusta niin piina vasta alkoi. Kun pääsen luokasta ulos niin näen itselleni erittäin tärkeän ihmisen istumassa koulun penkillä. Tuntu tosi pahalta koska olin ollu ihan täys ääliö ja kys henkilö on luultavasti erittäin vittuntunu muhun.En kehdannu mennä puhumaankaan, koska muistelin kaikkea mitä olin tehny sille ja se mulle ja totesin että se ei varmaan haluu mua nyt nähä... Kerkeän naulakoille niin rupeaa tuntumaan, että näkökenttä vaappuu ja polvet tippuu alta. Oli vaan pakko päästä pois ja nopeesti.

Pääsin ulos niin eiköhän siellä oo vastassa edellisen päivän helvetti suoraan tien toisella puolella. Kys jätkä on viel hyvän kaverini ERITTÄIN hyvä kaveri, että kaveri meni halaa ja mä juoksin suoraan tunnelin läpi toiselle puolelle. Kaveriki oli vast liian myöhään muistanu mitä on tapahtunu eikä kerenny peruuttaa enää... Tietysti sit onnistuin saamaan armottoman hyperventilaation eikä mukana ollut missään yhtäkään pussia. Kaikki vaan romahti kerralla niskaan ja tuli niin paha olo, että en saanu henkee. Kaveri tuli ja eka kysymys sille oli että oisko sillä mitään pussia. Ei tietty ollu joten ilman oli pärjättävä. Näkökenttä pimeni ja koko ajan tuntu siltä, että herään kohta maasta. Pysyin onneks tajuissani, mutta pelottaa koko ajan että millon iskee taas seuraava...

Onneks sain aikaseks lähtä käymään tallillaki pitkästä aikaa. Poni parans mun oloo onneks ees hetkellisesti ja sain ajatuksia muualle. Mutta se hetki kun meni, tuli tosi paha olo ja tuntu että pyörryn selästä alas. Ainut toive mikä mulla on liittää kaiken mahdottomaan. Kysyn vaan : Eikö tää vois ruveta jo sujumaan??

♥ Is there someone for me?? Anyone??!!♥

What's in it for me

◘Tulevaisuus◘

Olen miettinyt tätä asiaa jo liiankin pitkään. Minulla ei vaan ole mitään harmainta haisuakaan siitä, minne haluaisin lähteä opiskelemaan ja mitä haluaisin tulevaisuudeltani. Valokuvaus kiinnostaisi, mutta siinä vaiheessa on edessä muutto helsinkiin ja töistä ei voi tietää yhtään. Kirjoittamisesta en tiedä miten selviäisin eikä mikään pilkunnussinta koulu ole kyllä yhtään mun juttu. Hevosala on tietysti pyörinyt liikaakin mielessäni, mutta en halua antaa itselleni mahdollisuutta luistaa tuttuun ja turvalliseen vaan haluan haastaa itseni ja kohdata jotain uutta.

Tuntuu, että sukulaiset olisivat jo melkein valmiiksi päättäneet minne pitäisi mennä. Koko ajan tyrkytetään lukiota vaikka en koskaan ole pärjännyt lukuaineissa alkuunkaan. Kaverit yrittää innostaa lähtemään sinne missä itse ovat olleet tai ovat tällä hetkellä, mutta olen kuitenkin huomannut että en ole millään tavoin samanlainen kun muut. Tarvitsen toiminnantäyteistä,reipasta,itsenäistä,luovaa ja jotain missä saat mielipiteesi ja taitosi näkyviin ja pääset vaikuttamaan aikaansaamilla asioilla paljon kaikkeen! Kaikki tuntuu vaan että on erittäin hankalaa yrittää kyseistä opiskelu alaa itselle löytää, ehkä oon vaan liian tarkka??

Täs ois viel muutama kuva mitä nyt tuli nopeest muokattuu :D

^Löysin tällasen mun ja iinan kuvareissun photojen seast ja muokkasin :)

^Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ♥

^Bunjerone 21.7.2010 - ?.5.2011 Ikävä on kova :(

Someone woke me up!

Kaverini sai minut ajattelemaan elämääni. Olen myös kuullut monilta ihmisiltä,että blogini on herättänyt heissä monenlaisia,aika vahvojakin tunteita ja paljon ajatuksia ja olen tästä älyttömän ylpeä. Olen kerrankin jostain asiasta itsessäni/aikaansaamisistani ylpeä. En ole osannut arvostaa itseäni, ettäkö minä koskaan osaisin mitää,ainakaan paremmin kuin muut. Nyt kuitenkin olen saanut aikaan jotain mikä on herättänyt itsessäni uusia puolia ja taitoja joista en koskaan halua joutua luopumaan. 

♠Elämä♣

"Kohtalon näyttämö,korttitalo. Jokaisen elämä,sisäinen palo.Ylimpään taivaaseen korkeuksiin.Kuutamo kurkottaa tähtösiin"

Oletko koskaan ajatellut mikä on mielestäsi elämäsi tarkoitus? Elämä on kuin firman tilastotaulukko. Se ei aina tuota hedelmää, mutta kun tarpeeksi jaksat yrittää niin se palkitsee sinut. Firman budjettikin saattaa mennä miinukselle jolloin tuntuu ettei pysty tekemään mitään, koska sinulla ei ole mitään mikä mahdollistaisi sinut jatkamaan. Kuitenkin pienten ponnistusten jälkeen saat yrityksesi takaisin jaloillee ja lopulta se voi tuoda sinulle suurempaa tuottoa kun olet koskaan osannut odottaakaaan. Tilastotaulukon marginaali rupeaakin kohoamaan lentokoneen lailla taivaisiin ja kaikki on taas hyvin. Mutta jos päästät itsesi menemään konkurssiin tuoton mennessä miinukselle, et saata ymmärtääkään sitä että kaikki on sen jälkeen lopullisesti ohi. Sinulla ei olekaan mahdollisuutta palata yrittämään uudelleen, koska olet kerran epätoivoisena valinnut luovuttaa. 

Uskon, että monet ketkä ovat päättäneet luovuttaa, koska on tuntunut siltä että firman mennessä miinukselle sinulla ei ole ollut mitään mahdollisuutta löytää yhtäkään pudonnutta kolikkoa tyhjistä tiloista löytävätkin sen yhden pudonneen pienen kolikon lopulta kovan työn tuloksena, toivottavasti tarpeeksi ajoissa. Lopulta se saattaa kaduttaa kun sitä joutuu miettimään pilvien päältä seuratessasi läheistesi kärsimystä pois menostasi.

Saatat pilata toisen yrittämisen halun ja elämän ilon sillä, että annatkin itsellesi mahdollisuuden luovuttaa. Sinusta saattaa tuntua että elämäsi perustuksista rupeaa sortumaan jokainen osa irti etkä vaan saa pidettyä niitä kasasssa. Lopulta kaikki perustuksen rakennus osaset katoaa jäljettömiin ja päätät luovuttaa ja jättää elämäsi siihen. "Kaikki sortui,ei ollut syytä jatkaa." . Saatatkin yllättäen löytää pienen murusen elämäsi tukipilariin ja saatkin elämäsi rakennettua uudestaan. Mutta jos talo sortuu lopullisesti niin tulet ikuisesti katumaan sitä että päästit maailman tärkeimmän asian valumaan sormiesi välistä koska et jaksanut kaivaa rakennusta ympäröivistä puskista sitä pientä palasta mikä olisikin pelastanut koko rakennelman.

Old friends can be the most important

On tullu täs mietittyy,että mitä kaikkea vanha hyvä tuttu jonka kanssa et ole tavannut pitkään aikaan voi sinulle merkitäkkään.Olen ruvennut nyt pitkästä aikaa juttelemaan ERITTÄIN pitkäaikaisen hyvän tuttuni kanssa jonka olen tuntenut koko ikäni perheeni/isäni kautta. Oli aivan mahtavaa päästä näkemään ekaa kertaa yli neljään vuoteen ja juttelemaan ummet ja lammet. Tuli kerrattua kaikki ihanat yhteiset muistot kaikista yhteisistä jutuistamme ja reissuista. Ihania tarinoita myös edesmenneestä isästäni, joka oli kyseiselle tutulle ollut mielettömän tärkeä tuki ylipäätänsä kaikessa. Myöskin on aivan taivaallisen ihana kuulla kun joku maanittelee kuinka olenkaan kasvanut ja kuulla kaikkia entisajan juttuja itsestäni. Lopulta kuitenkin korkein huippu oli kuulla kuinka paljon kaikkia luonteenpiirteitä ja muuta olen perinyt isältäni!♥

Olen aina tiennyt ,että olin isin tyttö mutta en ikinä ollut ymmärtänyt kuinka vahvasti meijän iskä mussa elääkään. Olen aina kuullut siitä kuinka kukaan ei ikinä kuole täysin vaan jää elämään meissä kaikissa,mutta nyt vasta ymmärsin mitä se oikeasti tarkoittaa. 

♦Vanhat tutut♦

Kerro rehellisesti itsellesi, oletko koskaan ajatellut kuinka paljon joku ketä et ole tavannut pitkään aikaan on kuitenkin vaikuttanut elämääsi??!! Joku pitkän ajan takainen perhetuttukin on voinut vaikuttaa elämääsi niin radikaalisti ettet voi koskaan ikinä ymmärtääkään sitä! Ei sitä käsitä kunnes tapaa toisen pitkästä aikaa ja tajuaa kuinka monta yhteistä kokemusta teillä on joissa olet hänen olemassa olonsa ansiosta ollut mukana ja jotka ovat kaikki tapahtumat yhteen punottuna luoneet sinusta sen mikä olet tällä hetkellä.

Minäkin ymmärsin tänään kuinka paljon yhteiset rallireissut ja muut matkat ovat vaikuttaneet siihen mikä olen nykyään. Jos olisinkin joskus ollut kovastikkin äitin tyttö ja halunnut jäädä aina kotiin äitin kainaloon kun johonkin kisareissulle oltiin iskän kanssa lähdössä niin pelkään pahoin etten olisi läheskää tällainen kuin olen nyt. Kun tarkemmin ajattelen niin minusta tuntuu etten olisi ainakaan näin itsenäinen, reipas, puhelias, rohkea enkä mitään jos olisin pienimmänkin asian päättänyt tehdä toisin tai jättänyt tekemättä.Loppujen lopuksi kaikki menneisyytemme pienimmätkin päätökset ovat vaikuttaneet erittäin suurelta osalta siihen mitä olemme nyt. 

Myöskin harrastukset muuttavat ihmisiä erittäin paljon! Olen todennut että erinäiset harrastus ryhmäläiset omaavat tiettyjä yhteisiä piirteitä vaikka pysymmekin yksilöinä. Kuitenkin yhteinen kiinnostuksen kohde muuttaa ihmisiä ja luo kyseisille ihmisille tiettyjä yhtenäisyyksiä. Musta tuntuuu, että kun puhutaan esimerkiksi aktiivisesta heppatytöstä niin sen kyllä varmaa ihmisestä näkee jossain vaiheessa, viimeistään kun oppii tuntemaan ihmisen hyvin. 

(P.S Minulle saa kertoa kaiken mitä minun blogistani pidät,mitä sieltä haluaisit lukea,mistä jutuista olet pitänyt eniten ja minkä tyylistä asiaa sinua kiinnostaisi lukea. Myöskin saa kertoa suoran mielipiteen blogista jos on jotain mitä haluaisit minun muuttavan tai muuta sellaista. Positiivista palautetta on aina kiva saada ja en ole onneksi kovinkaan herkkä nahkainen joten jos jotain paskaa haluat tulla tonne jauhamaan niin sanon vaan että enhän minä ketään ole pakottanut blogiani lukemaan. Kaikkia ei voi miellyttää ♥ 

Rakkaudella Pieni ja ikuisesti pippurinen!)

I Love Buss Drivers :D

♣ Ärsyttävät/inhottavat bussikuskit ♣

Nyt kun busseilla kulkemisestani on tullut melkein päivittäistä niin olen huomannut,että on paljon erilaisia bussikuskeja. Jotkut ovat vitsikkäitä,toiset huomaavaisia ja toiset vaan on.... no sanotaan, että ei niin mukavia kaikkien mielestä :D

Tyyppi 1# "Naantalin aurinko"

Eli toissa aamuna törmäsin kyseiseen ikuiseen naantalin aurinkoon,hangonkeksiin... Miten sitä nyt haluaa ikinä sanoakkaan. Aamulla kauhea loskapaska keli ja bussikin oli reilusti myöhässä. Kaikki ihmiset bussis näytti ihan väsyneiltä ja haukotuksia kuului joka suunnasta. Myöskin huomasin , että kaikki alkoi olemaan ihan märkiä , koska pipoista sulaneet lumet tippuivat pitkin jalkoja. Mutta bussi kuski hymyilee ku ois hangonkeksi takapuolessa ja huutaa jokaiselle joka tulee kyytiin että "Hyvää huomenta!!!" oikein , että varmasti ei jää kuulematta. Ainakaan niiltä jotka on epähuomiossa ottaneet itselleen istumapaikat bussin ekoilta penkeiltä. Kyllä ainakin korvat aukeaa viimeistään siinä vaiheessa jossei ne aiemmin ollut auki....
Loppu matka menee siinä kun bussikuski puhuu koko ajan siitä kuinka huonossa kunnossa tie on ja kuinka suuri varmuust siitä on bussin luistaa ojaan. Joskus puheenaihe saattoi kyllä karata jopa siihen kuinka keli on niin huono ettei meinaa kuskikaan nähdä eteensä... Mutta kaikista ärsyttävintä on silti se,että toisella on huono päivä ja bussikuski huutaa kuin viimeistä päivää oikein iloisena HYVIÄ huomenia....

Tyyppi 2#Tuppi suut
Olen ehkä liian mukavuuden haluinen,koska tästä sanon mutta olkaa mitä mieltä vaan. Tämä oikeasti häiritsee. Nimittäin onko inhottavampaa kun menet bussiin ,että siellä sinua vastassa istuu oikein yrmeän näköinen henkilö naama norsunvitulla. Menet tottuneeseen tapaan pirteänä bussiin ja sanot heti ovella bussikuskille "moi" ja... ET SAA VASTAUSTA. Kuski vaan katsoo silleen "Oliko sulla jotain asiaakin?! -.-" No sit ku laitat sen kortin siihen koneeseen nii se vaan näpytteleen tympeänä ja hetken päästä katsoo sinua siihen malliin että ilmeestä voi jo lukea "ota korttis ja mee pois". Ei kiitosta,ei tervehdystä, EI MITÄÄN. Lopulta ei meinaa edes bussin ajaminen onnistua kun ihme nytkytystä pitää leikkiä jarrun sekä kaasun kautta ja meinasipa sitten heittää minutkin vielä vauhdissa pois bussin kyydistä. Toivottavasti kuskin päivä piristyi edes sillä kun näki minun töksähtävän viereisen suljetun oven lasiin naama edeltä äkki jarrutuksen seurauksena....

Tyyppi 3# Valikoiva kuulo
Tämä onkin sitten varmaa legendaarisin tapaus. Kuskillapa onkin valikoiva kuulo joka valikoi ihmiset jotka hän kuulee. Menet bussiin,laitat kortin lukijaan ja sanot ,että olet menossa kouvolaan. Vastaus on että "MITÄ?". Toistat toiveesi ja vastaus on "Häh,anteeks en kuullu vieläkään" ja vielä aiempaakin reippaammin tokaiset että olisit menossa kouvolaan. Lopulta bussi kuski laskee 1+1 ja toteaa että "En ymmärtäny vieläkään,mutta taidat olla menossa kouvolaan päin nii mä ny näppäilen kouvolan tänne koneeseen". Seuraava ,minua ehkä pari vuotta vanhempi ja paljon nätimpi ujohko tyttö piipittää haluavansa jonnekkin vaikeasti selitettävään paikkaan niin hänet kuullaan ekalla kerralla ja häntä jopa kiitetään....

No onhan meitä moneen junaan ja jotkut jää asemalle , mutta silti voisi joskus ajatella ennen ammatin valintaa että sopiiko asiakaspalvelu työhön :D

My heart doesn't listen to my sence....

♥Rakkaus♥

Rakkaus.... Kaikista meistä on varmasti joskus tuntunut siltä,että olemme umpi rakastuneita ja täysin jonkun ylimaallisen pauloissa. Toinen ihminen on sinulle mielettömän tärkeä ja mahanpohjassasi lentelee perhosia aina kun saat häneltä viestin tai kuulet muutenkaan mitään häneen liittyvää. Mutta missä häilyy ihastumisen ja rakkauden raja. 

Joskus tuntuu, että käytämme liian herkästi sanaa "rakastaa". Lopulta emme enään itsekkään saata tietää mitä sen oikeasti pitäisi tarkoittaa. Minä itse olen kokenut asian niin, että kun olet ihastunut johonkin poikaan niin haluat puhua hänelle ihan koko ajan ja olet hirveän jännittynyt ja innoissasi. Se saattaa muuttua rakkaudeksi tai sitten ei. Mutta kun itse mielestäni oikeasti rakastuin niin uskalsin olla kyseiselle henkilölle täysin avoin heti alusta saakka ja nykyään tuntuu etten saa edes mitään tekstiä aikaiseksi yksin. Saatan ajatella häntä koko ajan kun hän ei ole paikalla ja kaikki päässäni rupeaa liikkumaan ja raksuttamaan vasta kun pääsen puhumaan hänelle. Saan jotenkin oudosti hänestä energiaa innostua kaikesta ja olla iloinen. Minusta tuntuu, että juuri hän tekee minusta sen mikä oikeasti olen. Harmaimpanakin päivänä hän saa auringon pilkottamaan sinulle pilvien raosta.

Rakkautta on kuitenkin monenlaista. Voit sanoa esim rakastavasi lemmikiäsi, perhettäsi tai vaikka harrastustasi ja se on yhtä totta kuin se, että rakastat jotain "sillälailla" kiinnostavaa ihmistä. Rakkaudella vaan tuppaa olemaan erilaisia muotoja. Rakkaus harrastukseenkin ilmenee sillä ettet mistään syystä halua lopettaa sitä ja koet sen olevan suurin osa elämääsi. Periksiantamattomuus kaikista toivottomimmissakin hetkissä todistaa sen että todella rakastat sitä mitä teet. 

Musiikissa, runoissa, kirjoissa, elokuvissa... Kaikessa suurin osa taidelajien tuotoksissa aiheena on rakkaus. Hempeät, surulliset ja kaikenlaiset rakkaustarinat ovat päässeet suosioon ja pinnalle, koska se vetoaa ihmisen tunteisiin. Tunnen ihmisiä joihin ei vetoa esimerkiksi kirjojen sotakertomukset, mutta en ole tavannut vielä yhtäkään sellaista joka olisi kertonut ettei rakkauskertomukset/-kohtaukset kosketa häntä millään tavalla. 

Muusikissa useimmat biisit mitkä vastaan tulee , kertoo rakkaudesta. Jotenkin rakkaus vaan on helppo aihe kirjoittaa kappale, koska ihmisten on helppo samaistua biisin tarinaan. Mutta huomasin ,että rakkaus ei todellakaan ole helppo aihe kirjottaa, mutta olen ylpeä että sain sen tehtyä eräälle erittäin tärkeälle ^^ ♥

I have my Feelings now and always

Tunteet....

Kaikilla meillä on tunteet. Jotkut ovat herkempiä tunteiden heittelyille kuin toiset. Jotkut taas ovat luoneet itselleen jonkin tapahtuman tai vaan yleisen luonteensa takia muurin jonka läpi hän päästää vaan tietyt henkilöt peläten että joutuu vielä pettymään.Joskus joudut pettymään,mutta ei se siihen lopu.Aina tulee uusia ihmisiä ja lopulta toteat että olet yht äkkiä löytänyt nurkantakaa jonkun johon voitkin luottaa eikä ollut todellakaan virhe päästää häntä kuoresi sisään vaikka kuinka olisi aluksi arveluttanut.

Kaikilla on erilaiset tunteet eri ihmisiä kohtaan. Joku rakastaa ihmistä joka on toiselle esim erittäin hyvä kaveri. Toinen taas saattaa inhota esim parhaan ystävänsä kumppania. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tuntea jotain toista kohtaan. Kukaan ei voi määrittää asiaa mistä et saisi tulla surulliseksi tai iloiseksi. Jos itse rupean itkemään siitä kun kuulen joulukirkossa virren "maa on niin kaunis" koska siitä tulee mieleeni muistoja edesmenneestä isästäni , ei se tarkoita ettei se saisi luoda toiselle ilontunnetta tai toivoa tulevaisuudesta.

Minulta kysyttiin tänään viimeksi että kuinka olen jaksanut aina jatkaa eteenpäin vaikka minulle on tapahtunut kauheitakin aisioita. Eräs kaverini on kuulemmat miettinyt sitä paljonkin. Onhan kaikilla niitä huonoja päiviä,menetettyjä romansseja,menetettyjän ystäviä tai kuolleita sukulaisia/vanhempia. Kaikesta vastarinnasta vaan tuntuu saavan jotenkin voimaa ja jaksamista jatkaa eteenpäin. Kun vaan jaksaa jatkaa niin tulee huomaamaan ettei kaikki lopukkaan siihen,aina on toivoa. Vaikkei sitä aina muistaisikaan niin silti se toivo pilkottaa aina jostain nurkan takaa aina kun sitä vähiten odottaa.

 Kaikilla on hetkiä kun tuntuu että kaikki jää paikoilleen eikä mikään onnistu. Lopulta löydätkin jonkin yhden pienen asian mikä kärjistyy elämässäsi mielettömän tärkeäksi ja merkitseekin sinulle enemmän kuin olet koskaan voinut kuvitella.

 Olen vihdoin oikeasti ymmärtänyt että olemme kaikki erilaisia, mutta silti erittäin arvokkaita läheisillemme ja esim joku kenestä et itse ole ikinä pitänyt saattaa olla hyvälle ystävällesi kultaakin kalliimpi asia. Tunteet ovat hyvin suuri ja henkilökohtainen asia jokaiselle meistä. Siksi ei pidä antaa muiden määritellä mitä sinun pitäisi tuntea ketäkin kohtaan. Pitää olla vahvasti oma itsensä ja luottaa siihen mitä tuntee.