Don't dream your life. Choose to live your dream and make it happen.

Lyhyt aika, mutta silti kaikki ihan toisin? Siinä hetkessä missä elät tulee ajateltua että "ei toi aika tunnu kulkevan mihinkään, ei täällä tapahdu mitään" ja ei tarvitse mennä kun noin kuukausi niin tuntuu, että koko elämä on kääntyny ihan uuteen suuntaan.

Oon alottanut mm taas tallilla uudestaan. Palasin Katille tekemään aamutalleja ja vastamaksuna Kati opettaa mua ja löysin uuden ihanan hevosen minkä kanssa yritän päästä tekemään töitä mahdollisimman paljon. Kyseessä siis Katin uusin hankinta, suokki tamma Lisbe (en muista koko nimeä). Kati mua vinkkas kokeilemaan kun nyt pitkästä aikaa viime viikon lopulla tallille palasin taas talikon varteen. Lisbe on hauska tapaus; löytyy oma vaihde nimeltä "niin kovaa kun jaloista pääsee" mutta kun saat oman kroppasi toimimaan toivotulla tavalla (tai niinkun minä, vahingossa etkä tiedä mitä teit) niin se vastaa välittömästi. Mutta meneppä menettämään oman kroppas hallinta ja kippaa vähän väärään suuntaan niin taas mennään. Aivan mahtava hevonen joka on herättäny mun inspiksen totaalisesti uudestaan! Viime perjantain jälkeen palasin seuraavan kerran tallille tänään ja pääsin toista kertaa tamman selkään. Se tunne kun hevonen joka ei ensimmäisellä ratsastuskerralla meinannut malttaa kävellä mun alla ollenkaan niin saatiin alkukäynneillä tehtyä jo nyt toisella kerralla pysähdyksiä vapaalla ohjalla ja pitkälti vaan kropan kautta pienellä ohjan vibraatiolla. Musta tuntuu, että nyt kun oon tallille palannut taas niin kirjotankin asioista ihan eri tavalla kun rupeaa muistamaan ja imemään taas itseensä tietoa yhtä tehokkaasti kun mitä meijän kissojen karva imee tällä sähkösellä pakkaskelillä hiekkaa itseensä. Huomenna paluu tallille tunnin muodossa taas ja torstaina aamutallia, perjantaina harjussa käynti suunnitelmissa ja sen jälkeen mahdollisesti ratsaille taas ja AH TÄÄ ELÄMÄ ON IHANAA! <3 

^ Lässy Lissu <3

On tässä vähän muutakin uutta tapahtumassa, josta pientä vinkkiä jo instagramin kautta julkasin ja parhaat tyypit asiasta jo tiesikin, että mistä kyse ylä- ja alamäessä. Mutta sen yllätyksen jätän myöhemmälle vielä ennen suurta paljastusta, koska katteja tossa tuijotellessani tajusin, että enhän mä oo muistanu esitellä meijän eläintarhan uusinta tulokasta ollenkaan! Meille muutti siis arvon herra Jallu 16.12.2015.

Jallun tarinasta sen verran, että kyseessä on siis isomummolleni alunperin KSEY:ltä (Kouvolan Seudun Eläinsuojelu Yhdistys) jo aikuisena kissana hankittu komistus. Herra eleli monet vuodet palvelukodin suosikkina ja Kaatsa mummon silmäteränä. Mummo rupesi dementoitumaan ja kun kaikki oli vielä hyvin ja mummo voimissaan niin ilmoitin, että jos mummolle käy jotain ettei se pysty Jallua enään pitämään niin mä otan sen sitten itelleni. No, isomummoni oli mahdollisesti kaatunut tms palvelukodissa (ei siis itse muista mitä tapahtunut eikä kukaan ole nähnyt mitään?) ja tämän epäselvän tapahtuman seurauksena mummolta murtui lonkka. Niinpä ennen kun olisin uskonutkaan niin lupaus eteni täytettäväksi, minkä olin jo yläasteella tehnyt. Olin asiasta edelleen samaa mieltä, että se tulee minulle. Tiesin, että jos olisi päätettävä niin täällä se saisi elää arvokasta vanhan kissan elämää rauhassa. Mummollani kartanolla olisi pitänyt olla vieraiden tieltä pois ja olisi karvannut astioista lähtien, muut sen puolen sukulaiset nyt ovat välinpitämättömiä jo ihmisiäkin kohtaan kun on liian kiire nuolla persettä tai uida rahassa ja eikä noin vanhasta ja arvokkaasta sisäkissasta voi ulkokissaa tehdä. Olkoot meillä, syökööt hyvin, lihokoot (joka on tapahtunut jo hyvää tahtia), ulkoilkoot halutessaan parvekkeella ja leikkikööt ku pienet pennut jos lapsettaa. Mulle tärkeintä on turvata hyvä, onnellinen ja arvokas vanhuus herralle!

 Jallu on siis eläinlääkärin arviolta 10-12 vuotias kolli pienellä munuaisvialla ja korjausta vaativalla hammaskalustolla varustettuna. Mutta sitäkin enemmän suurella sydämellä, isoilla kilteillä silmillä, määrätietoisella äänellä ja pienen kissan sielulla varustettu paketti <3 

Kaikesta tästä yhteenvetona en voi enään muuta todeta kun, että olen todella onnnekas. Mielestäni minulla on kaikki edelletykset täynnä olla onnellinen. Maailman ihanin harrastus, sympaattisini mies tanssijan mukaan nimetty munakuppi, huipuin mies elämässäni, loistavimmat lemmikit ja maailman parhaat ystävät, perhe ja läheiset ihmiset! Niinkun Olavi Virta laulaa: On niin helppoo olla onnellinen. Niinhän se on kun sen kunnolla hoksaa. Sairaus nyt on ainut miinus, mutta eiköhän sekin tästä kun saan kerättyä rohkeutta soittaa vihdoin sinne lääkäriin ja varata uuden ajan tutkimuksiin. 

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin kun allekirjottaneella rupeaa luomet painamaan liikaa niin ensi kertaan. Ensi kerralla voi ollakkin jo viimisimmän ison paljastuksen aika! ;) 

New Year, same bitch mode

Viimeks kertoilin kun oli tulossa Kosmetologikoulun haastattelu. No enpä päässy sinne.

Lisäks oli tulossa tähystys. No eipä sitä saatu tehtyä mun huutamisen ja kivun takia.

Onks tää taas näitä vastoinkäymisistä voittoon?? Edelleen sairaana eikä kukaan vieläkään tiedä missä se tulehdus on ja millanen se on. Voi olla, että on hoidettavissa lääkkeillä tai hoidolla tai toimenpiteellä tai sitten on vaan opittava elämään tän kanssa. 

Mutta on tässä hyvääkin tapahtunut. Olen muutamien ihmisten ansiosta ymmärtänyt "uusia" asioita taas tästä elämästä. Tärkeimpänä oppina se miten hyvä pienen ihmisen on olla kun on oikeanlaisia, välittäviä ihmisiä ympärillä. 

Ja miten ihanaa hevostelu onkaan! Ensimmäisen kerran moneen kuukauteen pääsin hevosen selkään kun lähdettiin Ernon varaäidin, Annen kanssa maastoilemaan. Sain Annen oman hepan lainaksi ja mentiin muutaman tunnin rauhallinen lenkki kirpsakassa -15 asteen pakkaskelissä. Se tunne kun pääset ravaamaan pitkää suoraa ja silmät vuotaa, ei sen takia että kylmä tuuli kävis silmiin vaan sen takia kun olet niin onnellinen. Se että pääsi selkään ja edes ravaamaan toi niin vahvasti tunteet pintaan, ei sille minkään voi. Pakko tota harrastusta on rakastaa <3 Olen sydämmelisesti kiitollinen Annelle tästä mahdollisuudesta päästä tuollaiseen terapia maastoon! 

Maaston aikana puhuttujen asioiden ja edellisenä päivänä tulleiden viestin ansiosta tajusin jotain. Yksi tosi kiva tyttö opetti mulle nimittäin, että on ihan turhaa käyttää energiaansa toisen vihaamisen joka on ollut joskus tosi tärkeä. Kaikki on korjattavissa, jos vaan haluaa. Mutta on myös muistettava, että sitä on vaikea tehdä yksin. Ja vaikka asiat tiettyjen ihmisten kanssa on mennyt miten meni niin joskus on vaan todettava että ehkä se on tarkoitettu olevaksi niin. Joko helpottaakseen omaa elämääsi tai laittaakseen mahdollisesti toiset miettimään asioita. 

Mutta tällä hetkellä en voisi onnellisempi olla. Annen kanssa tuli puhuttua sukuriidoistani ja siitä miten hienoa on ollut päästä niitten porukkaan tavallaan mukaan vaikka se onkin ollut vaikeeta. En ole vaan yksinkertaisesti ikinä saanut kokea sitä kun suku pitää yhtä. Vaikka olisikin kaikkien kanssa ollut väleissä ja tekemisissä niin kaikki oli aina vaan omia porukoitaan ja jotkut saattoi ohimennen udella toisten kuulumisia, koska eivät olleet keskenään puheissa. Sitten minut otettiin puolitoista vuotta sitten mukaan tähän ihanaan lämpöiseen porukkaan. Kuinka kaikki on sovussa keskenään, tekemisissä, pitävät yhdessä hauskaa juhlissa eikä puhettakaan mistään hirveistä riidoista, kaunoista, välttelemisestä tms. Se on ollut ihanaa, mutta samalla tosi vaikeeta mulle jotenkin ymmärtää. Toinen samanlainen asia on ollut lapsen kanssa oleminen. Itse olen ollut suhteellisen pieni kun Elias on syntynyt joten en ole koskaan ollut niin sanotusti hoivaajan roolissa kenellekkään. Lisäksi kun ollaan suvun ainoat lapset niin ei ole sitäkään vähää ollut ketään kenen lapsien kanssa olisi ollut tekemisissä. Sitten olenkin yht äkkiä ajoittain samassa asunnossa kaksi vuotiaan tytön kanssa ja seuraan vierestä kuinka miehen entinen kumppani on pakostaan tekemisissä mieheni kanssa. Tähän kaikkeen on totuttu, asioiden kanssa opittu elämään ja mielestäni kaikki on nyt hyvin. Jos jollain on minua kohtaan mielipiteitä joita mieluummin levittelee pitkin kyliä kun kertoo suoraan ja ottaa asioitten oikeasta laidasta selvää niin ei ole minun ongelmani. Olen itse parhaani tehnyt, yrittänyt olla mukava, keskustella ja olla kiltti, mutta jos toinen ei muuta mielipidettään eikä tule puoleen väliin vastaan niin itse olen siinä tapauksessa aika kädetön asian suhteen. 

Mutta ystävät, jos kerran on natsannut toisen kanssa niin ei se yhden riitelyn takia mihinkään katoa. Olen äärimmäisen onnellinen, että olen saanut itselleni todella tärkeän ihmisen takaisin elämääni neidin olessa ihailtavan rohkea ja tehden aloitteen tyhmällä pärstä kuvallani jostain estenäytöstä! Se kun ollaan päästy nyt puhumaan, olen päässyt olemaan tukena ja minun tukenani on oltu vastaisesti <3 Maailman ihanin tunne on se kun saa kuulla toiselta että "en mä olis sulle mitään viestiä laittanut jos sä et merkitsis mulle tosi paljon". Se sai mut ajattelemaan sitä miten hyvin mun asiat on, olen saanut uusia kavereita, elämääni on palannut hyviä ystäviä ja minulla on maailman paras tukiverkosto. Kiitos siitä kaikille <3 Ei se ystävien määrä vaan se laatu ja voin ihan rehellisesti sanoa saaneeni mielestäni parhaat mitä maa päällään kantaa <3