Lyhyt aika, mutta silti kaikki ihan toisin? Siinä hetkessä missä elät tulee ajateltua että "ei toi aika tunnu kulkevan mihinkään, ei täällä tapahdu mitään" ja ei tarvitse mennä kun noin kuukausi niin tuntuu, että koko elämä on kääntyny ihan uuteen suuntaan.
Oon alottanut mm taas tallilla uudestaan. Palasin Katille tekemään aamutalleja ja vastamaksuna Kati opettaa mua ja löysin uuden ihanan hevosen minkä kanssa yritän päästä tekemään töitä mahdollisimman paljon. Kyseessä siis Katin uusin hankinta, suokki tamma Lisbe (en muista koko nimeä). Kati mua vinkkas kokeilemaan kun nyt pitkästä aikaa viime viikon lopulla tallille palasin taas talikon varteen. Lisbe on hauska tapaus; löytyy oma vaihde nimeltä "niin kovaa kun jaloista pääsee" mutta kun saat oman kroppasi toimimaan toivotulla tavalla (tai niinkun minä, vahingossa etkä tiedä mitä teit) niin se vastaa välittömästi. Mutta meneppä menettämään oman kroppas hallinta ja kippaa vähän väärään suuntaan niin taas mennään. Aivan mahtava hevonen joka on herättäny mun inspiksen totaalisesti uudestaan! Viime perjantain jälkeen palasin seuraavan kerran tallille tänään ja pääsin toista kertaa tamman selkään. Se tunne kun hevonen joka ei ensimmäisellä ratsastuskerralla meinannut malttaa kävellä mun alla ollenkaan niin saatiin alkukäynneillä tehtyä jo nyt toisella kerralla pysähdyksiä vapaalla ohjalla ja pitkälti vaan kropan kautta pienellä ohjan vibraatiolla. Musta tuntuu, että nyt kun oon tallille palannut taas niin kirjotankin asioista ihan eri tavalla kun rupeaa muistamaan ja imemään taas itseensä tietoa yhtä tehokkaasti kun mitä meijän kissojen karva imee tällä sähkösellä pakkaskelillä hiekkaa itseensä. Huomenna paluu tallille tunnin muodossa taas ja torstaina aamutallia, perjantaina harjussa käynti suunnitelmissa ja sen jälkeen mahdollisesti ratsaille taas ja AH TÄÄ ELÄMÄ ON IHANAA! <3
^ Lässy Lissu <3
On tässä vähän muutakin uutta tapahtumassa, josta pientä vinkkiä jo instagramin kautta julkasin ja parhaat tyypit asiasta jo tiesikin, että mistä kyse ylä- ja alamäessä. Mutta sen yllätyksen jätän myöhemmälle vielä ennen suurta paljastusta, koska katteja tossa tuijotellessani tajusin, että enhän mä oo muistanu esitellä meijän eläintarhan uusinta tulokasta ollenkaan! Meille muutti siis arvon herra Jallu 16.12.2015.
Jallun tarinasta sen verran, että kyseessä on siis isomummolleni alunperin KSEY:ltä (Kouvolan Seudun Eläinsuojelu Yhdistys) jo aikuisena kissana hankittu komistus. Herra eleli monet vuodet palvelukodin suosikkina ja Kaatsa mummon silmäteränä. Mummo rupesi dementoitumaan ja kun kaikki oli vielä hyvin ja mummo voimissaan niin ilmoitin, että jos mummolle käy jotain ettei se pysty Jallua enään pitämään niin mä otan sen sitten itelleni. No, isomummoni oli mahdollisesti kaatunut tms palvelukodissa (ei siis itse muista mitä tapahtunut eikä kukaan ole nähnyt mitään?) ja tämän epäselvän tapahtuman seurauksena mummolta murtui lonkka. Niinpä ennen kun olisin uskonutkaan niin lupaus eteni täytettäväksi, minkä olin jo yläasteella tehnyt. Olin asiasta edelleen samaa mieltä, että se tulee minulle. Tiesin, että jos olisi päätettävä niin täällä se saisi elää arvokasta vanhan kissan elämää rauhassa. Mummollani kartanolla olisi pitänyt olla vieraiden tieltä pois ja olisi karvannut astioista lähtien, muut sen puolen sukulaiset nyt ovat välinpitämättömiä jo ihmisiäkin kohtaan kun on liian kiire nuolla persettä tai uida rahassa ja eikä noin vanhasta ja arvokkaasta sisäkissasta voi ulkokissaa tehdä. Olkoot meillä, syökööt hyvin, lihokoot (joka on tapahtunut jo hyvää tahtia), ulkoilkoot halutessaan parvekkeella ja leikkikööt ku pienet pennut jos lapsettaa. Mulle tärkeintä on turvata hyvä, onnellinen ja arvokas vanhuus herralle!
Jallu on siis eläinlääkärin arviolta 10-12 vuotias kolli pienellä munuaisvialla ja korjausta vaativalla hammaskalustolla varustettuna. Mutta sitäkin enemmän suurella sydämellä, isoilla kilteillä silmillä, määrätietoisella äänellä ja pienen kissan sielulla varustettu paketti <3
Kaikesta tästä yhteenvetona en voi enään muuta todeta kun, että olen todella onnnekas. Mielestäni minulla on kaikki edelletykset täynnä olla onnellinen. Maailman ihanin harrastus, sympaattisini mies tanssijan mukaan nimetty munakuppi, huipuin mies elämässäni, loistavimmat lemmikit ja maailman parhaat ystävät, perhe ja läheiset ihmiset! Niinkun Olavi Virta laulaa: On niin helppoo olla onnellinen. Niinhän se on kun sen kunnolla hoksaa. Sairaus nyt on ainut miinus, mutta eiköhän sekin tästä kun saan kerättyä rohkeutta soittaa vihdoin sinne lääkäriin ja varata uuden ajan tutkimuksiin.
Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin kun allekirjottaneella rupeaa luomet painamaan liikaa niin ensi kertaan. Ensi kerralla voi ollakkin jo viimisimmän ison paljastuksen aika! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti