2016-01-04

New Year, same bitch mode

Viimeks kertoilin kun oli tulossa Kosmetologikoulun haastattelu. No enpä päässy sinne.
Lisäks oli tulossa tähystys. No eipä sitä saatu tehtyä mun huutamisen ja kivun takia.

Onks tää taas näitä vastoinkäymisistä voittoon?? Edelleen sairaana eikä kukaan vieläkään tiedä missä se tulehdus on ja millanen se on. Voi olla, että on hoidettavissa lääkkeillä tai hoidolla tai toimenpiteellä tai sitten on vaan opittava elämään tän kanssa. 

Mutta on tässä hyvääkin tapahtunut. Olen muutamien ihmisten ansiosta ymmärtänyt "uusia" asioita taas tästä elämästä. Tärkeimpänä oppina se miten hyvä pienen ihmisen on olla kun on oikeanlaisia, välittäviä ihmisiä ympärillä. 

Ja miten ihanaa hevostelu onkaan! Ensimmäisen kerran moneen kuukauteen pääsin hevosen selkään kun lähdettiin Ernon varaäidin, Annen kanssa maastoilemaan. Sain Annen oman hepan lainaksi ja mentiin muutaman tunnin rauhallinen lenkki kirpsakassa -15 asteen pakkaskelissä. Se tunne kun pääset ravaamaan pitkää suoraa ja silmät vuotaa, ei sen takia että kylmä tuuli kävis silmiin vaan sen takia kun olet niin onnellinen. Se että pääsi selkään ja edes ravaamaan toi niin vahvasti tunteet pintaan, ei sille minkään voi. Pakko tota harrastusta on rakastaa <3 Olen sydämmelisesti kiitollinen Annelle tästä mahdollisuudesta päästä tuollaiseen terapia maastoon! 


Maaston aikana puhuttujen asioiden ja edellisenä päivänä tulleiden viestin ansiosta tajusin jotain. Yksi tosi kiva tyttö opetti mulle nimittäin, että on ihan turhaa käyttää energiaansa toisen vihaamisen joka on ollut joskus tosi tärkeä. Kaikki on korjattavissa, jos vaan haluaa. Mutta on myös muistettava, että sitä on vaikea tehdä yksin. Ja vaikka asiat tiettyjen ihmisten kanssa on mennyt miten meni niin joskus on vaan todettava että ehkä se on tarkoitettu olevaksi niin. Joko helpottaakseen omaa elämääsi tai laittaakseen mahdollisesti toiset miettimään asioita. 

Mutta tällä hetkellä en voisi onnellisempi olla. Annen kanssa tuli puhuttua sukuriidoistani ja siitä miten hienoa on ollut päästä niitten porukkaan tavallaan mukaan vaikka se onkin ollut vaikeeta. En ole vaan yksinkertaisesti ikinä saanut kokea sitä kun suku pitää yhtä. Vaikka olisikin kaikkien kanssa ollut väleissä ja tekemisissä niin kaikki oli aina vaan omia porukoitaan ja jotkut saattoi ohimennen udella toisten kuulumisia, koska eivät olleet keskenään puheissa. Sitten minut otettiin puolitoista vuotta sitten mukaan tähän ihanaan lämpöiseen porukkaan. Kuinka kaikki on sovussa keskenään, tekemisissä, pitävät yhdessä hauskaa juhlissa eikä puhettakaan mistään hirveistä riidoista, kaunoista, välttelemisestä tms. Se on ollut ihanaa, mutta samalla tosi vaikeeta mulle jotenkin ymmärtää. Toinen samanlainen asia on ollut lapsen kanssa oleminen. Itse olen ollut suhteellisen pieni kun Elias on syntynyt joten en ole koskaan ollut niin sanotusti hoivaajan roolissa kenellekkään. Lisäksi kun ollaan suvun ainoat lapset niin ei ole sitäkään vähää ollut ketään kenen lapsien kanssa olisi ollut tekemisissä. Sitten olenkin yht äkkiä ajoittain samassa asunnossa kaksi vuotiaan tytön kanssa ja seuraan vierestä kuinka miehen entinen kumppani on pakostaan tekemisissä mieheni kanssa. Tähän kaikkeen on totuttu, asioiden kanssa opittu elämään ja mielestäni kaikki on nyt hyvin. Jos jollain on minua kohtaan mielipiteitä joita mieluummin levittelee pitkin kyliä kun kertoo suoraan ja ottaa asioitten oikeasta laidasta selvää niin ei ole minun ongelmani. Olen itse parhaani tehnyt, yrittänyt olla mukava, keskustella ja olla kiltti, mutta jos toinen ei muuta mielipidettään eikä tule puoleen väliin vastaan niin itse olen siinä tapauksessa aika kädetön asian suhteen. 

Mutta ystävät, jos kerran on natsannut toisen kanssa niin ei se yhden riitelyn takia mihinkään katoa. Olen äärimmäisen onnellinen, että olen saanut itselleni todella tärkeän ihmisen takaisin elämääni neidin olessa ihailtavan rohkea ja tehden aloitteen tyhmällä pärstä kuvallani jostain estenäytöstä! Se kun ollaan päästy nyt puhumaan, olen päässyt olemaan tukena ja minun tukenani on oltu vastaisesti <3 Maailman ihanin tunne on se kun saa kuulla toiselta että "en mä olis sulle mitään viestiä laittanut jos sä et merkitsis mulle tosi paljon". Se sai mut ajattelemaan sitä miten hyvin mun asiat on, olen saanut uusia kavereita, elämääni on palannut hyviä ystäviä ja minulla on maailman paras tukiverkosto. Kiitos siitä kaikille <3 Ei se ystävien määrä vaan se laatu ja voin ihan rehellisesti sanoa saaneeni mielestäni parhaat mitä maa päällään kantaa <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti