Mitä se oikeastikkaan tarkoittaa? Onko se rikkautta,rakkautta,asioiden omistamista,seurustelua...? Mitä se on ?
En tiedä osaanko enään luokitella omaa elämääni onnelliseksi. En yleensä ole ollut ongelmalapsi tyyppiä enkä mikään pahis tms,mutta on minullakin suruni ja murheeni. Olen monille ihmisille henkilö johon he tukeutuvat,kertovat huolensa ja pyytävät apua ratkaisuihin.Mutta lopulta olen ruvennut miettimään,Kelle minä voin puhua?? On minulla kavereita,myöskin muutama hyvä ystävä mutta silti he ovat ystäviäni koska minä autan heitä kun heillä on huolia. Jos kerron omista ongelmistani,olostani tms niin minusta tuntuu että valitan muille ja muita ei yhtään kiinnosta kuunnella.Olen äitini kanssakin hyvin läheinen mutta ei silti tule juteltua.
Elämäni ei kuitenkaan ole niin helppoa kun ulkokuoreltani näyttäisi. Näytän siltä että olisin hyvin iloinen,riehakas ja aina niin onnellinen lapsi. Mutta totuus on muuta. Isäni kuolemasta on neljä vuotta,mutta olen vasta nyt alkanut kokonaisuudessaan ymmärtämään tilanteen ja todella ruvennut suremaan ja ikävöimään. Minulla on minua 5 vuotta nuorempi veli,Isäpuoli,Äiti,velipuoli (7) ja kaksi siskopuolta (10,12). Kotona meininki on aika vapaata. Saan olla missä haluan,kenen kanssa haluan. Kriteerinä on että ennen puoltayötä kotiin.Olen aina ollut vanhempien mielestä kiltti ja järkevä ettei minua tarvitse nykyään kuulemma niin paljon käskeä ja vahtia.
Tuntuu että mulla on kaikki hyvin ku oon koulus,kavereitten kaa mutta auta armias ku jään yksin ja pääsen tunkeutuu omaan päähäni ja purkaa kaiken. Päivät pirteenä,illat yksin itkien. Osaan olla onnellinen ku mulla on joku kenen kanssa olla onnellinen.
Sori vuodatus mutta jos lisäät ittes lukijaks nii tätä se jatkoki tulee olee. Päivän fiilikset ja kuulumiset tulee aina,oli hyvä tai huono päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti